×
Vi använder cookies på våra sajter för att ge dig en bättre upplevelse. Med att fortsätta godkänner du detta. Läs mer ›
Acceptera
HelsinkiMissio-blogi

Älä vastoinkäymisiä säikähdä, älä yksinäisyyteen jää

Maria Lähteenmäki
20.08.2020

Vanheneminen oli pienenä jotain erityisen ihannoitavaa. Sitten tuli päivä, jolloin huomasin, että eivät ne aikuiset niin hirveän onnellisia olekaan. Jopa siinä määrin ei-onnellisia, että sain isältäni suoran elämänneuvon: ”Älä ole liian kiltti. Olen kokeillut, ei se kannata.”

Onkohan se isä nyt ihan noin, mietin mielessäni joskus myös ääneen tokaisten, mutta se ei ollut viisasta. Isän ilme oli loukkaantunut ja surullinen. Ihan kuin olisin pitänyt halpana hänen elämänkouluaan. Että se hyvä, mitä elämän tappioiden karvaasta kalkista olisi opittavissa hyvissä ajoin, valuisi minun ymmärtämättömyyttäni hukkaan.

En ole pitänyt halpana vanhempieni ja muiden ikäihmisten viisautta, pikemmin päinvastoin. Kuulun siihen koulukuntaan, jossa vanhempia kunnioitetaan ja vanhuudessa asuu itseisarvoisesti tietty viisaus. Sillä sukupolvien salaisuudet ovat raskaat, eikä nuorena niistä voi mitään todella tietää.

Kuitenkaan en voinut purematta niellä isäni neuvoa. Sillä se tarkoittaisi sitä, että minun pitäisi lakata luottamasta ihmisiin, ettei vain kukaan minua pettäisi. Olla niin ovela, ettei kukaan tässä elämässä satuttaisi.

Sittemmin edesmennyt isäni koki 90-luvun lamassa konkurssin ja samalla menetti kaiken: elämäntyönsä, kotitalomme, luottotiedot ja itsekunnioituksen. Meidän elämämme jatkui – mutta vanhempieni elämästä tuli selviytymistä. Selviytyessä ei eletä, vaan sinnitellään. Ja sinnittely katkeroittaa hiljaa. Luottotietojen menettäminen on kuin elinkautinen. Ja vaikka tiedot joskus palautuvat, on ikuisesti toisen luokan kansalainen. Jos ei muiden, niin oman itsensä silmissä. Vaikka olisi kuinka kultainen ja kiltti, kuten isäni. Sen pitkät päivät ja vuodet hänelle opettivat, armahtamatta.

Ehdin kertoa isälle, että olen aloittanut HelsinkiMission yksinäisyystyössä, jossa tarjoamme apua yksinäisyyden pinttämiin ajatuksiin. ”Hienoa! Saatte minusta yhden asiakkaan”, hän sanoi lämpimästi naurahtaen. Hymyilimme, vaikka puhelimessa olimmekin. Äidin kuoleman jälkeen isä oli käsin kosketeltavan yksinäinen.

Kiitin isän kuoleman jälkeen hänen serkkuaan perheineen. Kävi ilmi, että isä oli piipahtanut heidän luonaan kahvilla aika ajoin. Siellä hän oli kokenut olonsa kotoisaksi. Hänen ei tarvinnut pyytää anteeksi tai selittää mitään, oli päivä sitten hyvä tai huono. Tapaamisissa palattiin lapsuuden mäkihyppymäkiin ja kommelluksiin, kokemuksissa oltiin yhtä veljeä.

Ajattelen, että jos voisin vielä jutella isäni kanssa, varmasti näkisimme elämämme enemmän yhteisenä, jaettuna. Elämä tuo vastoinkäymisiä ja niistä selvitään, tavalla tai toisella. Yhdessä. Sillä vaikka katkeruuttaan itsesääliin vajoaa ja luulee matkaansa yksin tekevänsä, siinä ne läheiset vieressä ovat. Samassa liemessä, vaikka itse ottaisi päivä päivältä välimatkaa toiseen.

Ehkä puhuisimme, että vaarallisinta yhteiselon tiellä on olla liian mukautuva, muiden mieliksi. Ja toisaalta, vaarallisinta olisi myös hautua omassa liemessään niin, ettei edes kahville ja kaveruuteen taipuisi. Ajatella, että oma menetys olisi jotain niin erityistä, että sitä ei kukaan muu voisi ymmärtää.

Isä sanoi lyhyesti yhtä, ja opetti hiljaisilla valinnoillaan toista: ”älä elämän vastoinkäymisiä säikähdä, älä yksinäisyyden vangiksi jää. Valitse kyläpaikkasi hyvin. Valitse paikka, jossa voit tarvittaessa olla ihan hiljaa. Vaali kiltteyttä itsessäsi ja toisissa. Hetkellisesti se voi hukkua kohinaan, muttei häviä mihinkään.”

Maria Lähteenmäki

yksinäisyystyön päällikkö

HelsinkiMissio-blogi – Alla inlägg

16.08.2019 –
Ursula Hallas

"Yksinäisyys vanhuudessa voi toisinaan tarkoittaa rauhaa, lepoa ja vapautta valita oman mielensä mukaan. Se voi myös olla ahdistavaa ja masentavaa kaipuuta toisen ihmisen seuraan, tyydyttävän vuorovaikutuksen puutetta tai heikkoa itsetuntemusta." – Kotiliesi

17.06.2019 –
Kaisa Tanskanen

Avun pyytäminen voi hävettää, jopa pelottaa nuorta. Siksi yksikin kokemus torjutuksi tulemisesta
voi olla kohtalokas. On mahdotonta tietää, kuinka moni nuori on lannistunut apua hakiessaan ja
jatkaa yksin selviytymistä.

26.04.2019 –
Tuula Colliander

Se on suuri lupaus, joka velvoittaa. Ajattelen, että voimmeko sen ääneen lausua. Onko meistä lunastamaan sitä?

25.04.2019 –
Heidi Rouhiainen

Keskuudessamme elää näkymätön joukko ”salaa syrjäytyneitä” nuoria aikuisia, joiden mieli ei kestä kilpailuyhteiskunnan paineita. He pärjäävät ulkoisesti, mutta ovat henkisesti aivan lopussa.

21.03.2019 –
Emma Lindegren

Tulinko oikeaan paikkaan? Onko kriisini tarpeeksi iso? Entä jos vien jonkun toisen apua kipeämmin tarvitsevan paikan? Pitäisikö olla masentuneempi? Voinko tulla, vaikka jaksan yhä sinnitellä töissä?

13.02.2019 –
Maria Rakkolainen

Työ yksinäisyyden vähentämisen Näkemys-ohjelman parissa on ravistellut sellaisia itsestäänselvinä pidettyjä käsitteitä kuin ystävällisyys ja ystävyys. Miten oikein voisi ystävystyä? Miten ystävyys alkaa?

17.01.2019 –
Heidi Rouhiainen

Täydellisyyden tavoittelu on ansa, johon yhä useammat nuoret aikuiset lankeavat. Milloin itsensä kehittäminen muuttuu pakkomielteiseksi suorittamiseksi?

19.12.2018 –
Tuula Colliander

Jokainen meistä on joskus kokenut olonsa yksinäiseksi, jopa toivonut saavansa olla hetken yksin. Hetkittäinen, vapaaehtoinen yksinolo antaa mahdollisuuden omien ajatusten ja tunteiden käsittelyyn.

14.12.2018 –
Jenny Julkunen

Yksinäisyys on viime aikoina puhuttanut mediassa. Yksinäisyys herättää monenlaisia mielikuvia ja stereotypioita yksin koulunpihalla kiveä potkivasta lapsesta sadan kissan kanssa asustavaan erakkoon. Usein yksinäisyys ei kuitenkaan näy päällepäin.

15.06.2018 –
Maria Rakkolainen

Muistatko sitä lapsena koettua tunnetta vatsapohjassa, kun aamulla silmiä avatessa muistit, että on syntymäpäiväsi tai jouluaatto? Kun nuorena silmäilit välitunnilla ihastustasi? Tai menit huvipuistoon, istuit sen ensimmäiseen laitteeseen ja hymyilit odotukselle, että hui, kohta lähtee ja lujaa!

17.04.2018 –
Maria Rakkolainen

Muistan, kun olin pienenä äitini kanssa kaupan parkkipaikalla ja vanhalla naisella oli mustat vaatteet, hattu ja huntu kasvoillaan. Äitini vastasi uteluuni, että se oli suruhuntu. Merkki siitä, että nainen oli menettänyt läheisensä. Se herätti minussa hämmennystä, mutta myös kunnioitusta.

27.02.2018 –
Jenny Julkunen

Tapasin taannoin ihmisen. Hän pohti – monen meistä tavoin – kysymystä siitä, kuka ja minkälainen hän on. Hän kertoi olleensa lähestulkoon koko elämänsä yksin.

23.11.2017 –
Jenny Julkunen

Satoi vettä, kaatamalla. Työmatkapyöräilijän unelma. Ei auttanut muu kuin sonnustautua kokovartalo-goretexiin ja hypätä reippaasti satulan selkään.

04.10.2017 –
Maria Rakkolainen

Yksinäisyys voi tulla elämään pakottavana kokemuksena lapsuudesta ja nuoruudesta asti. Se voi myös hiipiä kuin varas salakavalasti elämäämme, siten että yhtäkkiä vain huomaamme sen asettuneen asumaan. Ei-toivottu vieras, mutta siinä se sitten on. Vaatien yhä enemmän huomiotamme.

02.10.2015 –
Henrietta Grönlund

Luottamus on ollut tämän vuoden sana. Se on nostettu keskeiseksi tekijäksi hallitusneuvotteluissa, taloustilanteessa ja yhteiskuntasopimuksessa.

03.06.2015 –
Henrietta Grönlund

Myötätunto on ollut kova juttu HelsinkiMissiossa jo muutaman vuoden. Arkimerkitykseltään tuttu asia avaa vallankumouksellisia näköaloja, kun siihen perehtyy.

Visa mer ›