×
Vi använder cookies på våra sajter för att ge dig en bättre upplevelse. Med att fortsätta godkänner du detta. Läs mer ›
Acceptera
HelsinkiMissio-blogi

Etäkohtaamisissa eletään yhdessä todeksi monet solmut ja surut

Emma Lindegren
19.05.2020

Koronapandemia sysäsi Nuorten kriisipisteen etätyöskentelyyn. Etäkohtaamiset ovat osoittautuneet merkityksellisemmiksi kuin etukäteen olisi osannut ajatellakaan. Tuliko etäkriisityö jäädäkseen?

”Miten yksi hetki voikaan olla näin merkityksellinen koko muun elämäni kannalta?”

Kuulin vain sanat, mutta ne liikuttivat minua kaikessa näkymättömyydessään ehkä vielä enemmän kuin tavanomaisessa livekohtaamisessa. Seurasi pieni hiljaisuus, jossa jaoimme uskoakseni koko porukan voimin voimallista liikutuksen kokemusta. Jokainen omissa kodeissamme kaukana toisistamme mutta kuitenkin samaan aikaan aivan erityisellä tavalla lähellä toisiamme. Kyseessä oli etänä kokoontuvan nuorten aikuisten Minä riitän -ryhmän fiiliskierros ennen tapaamisen päättymistä.

Rohkeudella selvittiin, vaikka aikaa kuivaharjoitteluun ei ollut

Nuorten kriisipisteen keskustelu- ja kriisiapu siirtyi tänä keväänä kokonaan etänä toteutettavaksi koronaviruspandemian vuoksi. Toimintamme keskiössä ovat kasvokkaiset kohtaamiset, joten muutos oli merkittävä. Aikaa kuivaharjoitteluun ei ollut, vaan hyppäsimme suoraan kylmään veteen. Tiedän, ettemme toki ole ainoita, vaan pandemia on haastanut maailmanlaajuisesti niin työkäytännöt kuin monet muut elämämme keskeiset peruspilarit.

Etätyöskentelyä on takana jo hiukan yli kaksi kuukautta, ja sen aikana olemme ehtineet kohdata yli 170 nuorta yksilöinä, pareina tai ryhmässä. Kohtaamisissa on eletty todeksi monenlaisia elämään liittyviä solmuja, pettymyksiä, menetyksiä, pelkoja ja suruja pandemiasta huolimatta. Yhtä lailla niissä on jaettu onnistumisia, riemuja, helpotusta ja onnen kyyneliä.

Yhdessä on annettu lupa kokea juuri niitä tunteita, joita jokaisella omassa kriisitilanteessaan herää, liittyivät ne sitten pandemiaan tai eivät. Ei ole yhtä oikeaa tai väärää tapaa kokea ja elää tätäkään perin kummallista aikaa.

Nuoret ovat lähteneet rohkeasti etätapaamisiin. Osa on kokenut mielekkäämpänä pitäytyä livekohtaamisissa ja jättänyt keskusteluavun tauolle. Monet ovat kuitenkin olleet kiitollisia etäyhteyksistä, ja uusia asiakkuuksia on solmittu sekä käynnissä olevia jatkettu. Jotkut ovat kokeneet hyötyvänsä etänä olemisesta niinkin, että kynnys puhua vaikeista asioista on madaltunut.

Nuorilta saatu palaute ratkaisee työskentelytavan

Työskentelemme kriisipisteellä palautetietoisesti (Feedback Informed Treatment), mikä tarkoittaa, että nuori pääsee vaikuttamaan reaaliaikaisesti oman avun suunnitteluun, tavoitteisiin ja työskentelytapaan. Nyt jos koskaan on nuorelta saatu palaute auttanut tunnistamaan, millainen etätyöskentely on kullekin nuorelle hyödyllistä ja mikä taas ei.

Keskeisistä toimintamme vaikutuksista saamme etätyöskentelyajaltakin tietoa paitsi palautetietoisen toimintamallin myös alkuvuodesta käyttöön otettujen uusien kyselyiden avulla. Ehkäpä nykyisistä tavoista tehdä työtä etäyhteyksin jää jotain pysyvämpään käyttöön, mikäli tuloksista saamamme tieto tätä tukee. Etänä toteutettavasta terapeuttisesta tuesta ja sen toimivuudesta on kansainvälistä tutkimusnäyttöä jo toki ajalta ennen nykyistä pandemiaa, joten kyseessä ei ole uusi tapa auttaa ihmisiä.

Tärkeintä on ettei poikkeusoloissakaan ketään jätetä yksin

Uuteen työnteon tapaan siirtyminen tuntui alkuun jännittävältä, vähän pelottavaltakin. Huomasin kuitenkin pian, miten työyhteisöltä saamani tuki kannatteli. Kuin olisi ollut pelastusrengas ympärillä tuomassa turvaa ja vahvistamassa luottamusta omiin jo olemassa oleviin ja toisaalta tilanteen edellyttämiin, opeteltaviin taitoihin. En ole jäänyt missään kohtaa työntekijänä yksin, vaan päinvastoin, jakaminen monella tasolla on ollut yksi kantavista voimista. Ajattelen, että tästä on välitöntä hyötyä myös asiakkaille.

Minua on ilahduttanut ja jopa hämmentänyt etäkohtaamisten merkityksellisyys, joka korostuu elämissämme poikkeusoloissa. Livetapaamisissa kerroksia ja syvyyttä on enemmän, mutta myötätuntoa, toivoa ja läsnäoloa on mahdollista välittää myös etänä.

Tärkeintä lienee olla yhteydessä toiseen, tavalla tai toisella. Siihen perin yksinkertaiseen mutta toisaalta samalla loputtoman monimutkaiseen ilmiöön taitaa perustua pohjimmiltaan koko ihmisenä olemisen merkitys.

Elämä jatkuu iloineen ja suruineen pandemian aikanakin. Yhteisen ison kriisimme lisäksi jokainen meistä kohtaa omia itsen kokoisia sekä näköisiä kriisejä entiseen tapaan. On varmasti sanomattakin selvää, että kriisi- ja keskusteluavulle on tässä ajassa tarvetta. Olemme erityisen onnekkaita voidessamme tarjota sitä vaihtoehtoisin keinoin. Olemme pandemian vuoksi välttämättömän välimatkan päässä toisistamme mutta kuitenkin samaan aikaan aivan erityisellä tavalla lähellä.

 

Nuorten kriisipisteen palvelut poikkeusaikana

Kaikki HelsinkiMission palvelut poikkeusaikana

Emma Lindegren

kriisityöntekijä, psykologi

HelsinkiMissio-blogi – Alla inlägg

16.08.2019 –
Ursula Hallas

"Yksinäisyys vanhuudessa voi toisinaan tarkoittaa rauhaa, lepoa ja vapautta valita oman mielensä mukaan. Se voi myös olla ahdistavaa ja masentavaa kaipuuta toisen ihmisen seuraan, tyydyttävän vuorovaikutuksen puutetta tai heikkoa itsetuntemusta." – Kotiliesi

17.06.2019 –
Kaisa Tanskanen

Avun pyytäminen voi hävettää, jopa pelottaa nuorta. Siksi yksikin kokemus torjutuksi tulemisesta
voi olla kohtalokas. On mahdotonta tietää, kuinka moni nuori on lannistunut apua hakiessaan ja
jatkaa yksin selviytymistä.

26.04.2019 –
Tuula Colliander

Se on suuri lupaus, joka velvoittaa. Ajattelen, että voimmeko sen ääneen lausua. Onko meistä lunastamaan sitä?

25.04.2019 –
Heidi Rouhiainen

Keskuudessamme elää näkymätön joukko ”salaa syrjäytyneitä” nuoria aikuisia, joiden mieli ei kestä kilpailuyhteiskunnan paineita. He pärjäävät ulkoisesti, mutta ovat henkisesti aivan lopussa.

21.03.2019 –
Emma Lindegren

Tulinko oikeaan paikkaan? Onko kriisini tarpeeksi iso? Entä jos vien jonkun toisen apua kipeämmin tarvitsevan paikan? Pitäisikö olla masentuneempi? Voinko tulla, vaikka jaksan yhä sinnitellä töissä?

13.02.2019 –
Maria Rakkolainen

Työ yksinäisyyden vähentämisen Näkemys-ohjelman parissa on ravistellut sellaisia itsestäänselvinä pidettyjä käsitteitä kuin ystävällisyys ja ystävyys. Miten oikein voisi ystävystyä? Miten ystävyys alkaa?

17.01.2019 –
Heidi Rouhiainen

Täydellisyyden tavoittelu on ansa, johon yhä useammat nuoret aikuiset lankeavat. Milloin itsensä kehittäminen muuttuu pakkomielteiseksi suorittamiseksi?

19.12.2018 –
Tuula Colliander

Jokainen meistä on joskus kokenut olonsa yksinäiseksi, jopa toivonut saavansa olla hetken yksin. Hetkittäinen, vapaaehtoinen yksinolo antaa mahdollisuuden omien ajatusten ja tunteiden käsittelyyn.

14.12.2018 –
Jenny Julkunen

Yksinäisyys on viime aikoina puhuttanut mediassa. Yksinäisyys herättää monenlaisia mielikuvia ja stereotypioita yksin koulunpihalla kiveä potkivasta lapsesta sadan kissan kanssa asustavaan erakkoon. Usein yksinäisyys ei kuitenkaan näy päällepäin.

15.06.2018 –
Maria Rakkolainen

Muistatko sitä lapsena koettua tunnetta vatsapohjassa, kun aamulla silmiä avatessa muistit, että on syntymäpäiväsi tai jouluaatto? Kun nuorena silmäilit välitunnilla ihastustasi? Tai menit huvipuistoon, istuit sen ensimmäiseen laitteeseen ja hymyilit odotukselle, että hui, kohta lähtee ja lujaa!

17.04.2018 –
Maria Rakkolainen

Muistan, kun olin pienenä äitini kanssa kaupan parkkipaikalla ja vanhalla naisella oli mustat vaatteet, hattu ja huntu kasvoillaan. Äitini vastasi uteluuni, että se oli suruhuntu. Merkki siitä, että nainen oli menettänyt läheisensä. Se herätti minussa hämmennystä, mutta myös kunnioitusta.

27.02.2018 –
Jenny Julkunen

Tapasin taannoin ihmisen. Hän pohti – monen meistä tavoin – kysymystä siitä, kuka ja minkälainen hän on. Hän kertoi olleensa lähestulkoon koko elämänsä yksin.

23.11.2017 –
Jenny Julkunen

Satoi vettä, kaatamalla. Työmatkapyöräilijän unelma. Ei auttanut muu kuin sonnustautua kokovartalo-goretexiin ja hypätä reippaasti satulan selkään.

04.10.2017 –
Maria Rakkolainen

Yksinäisyys voi tulla elämään pakottavana kokemuksena lapsuudesta ja nuoruudesta asti. Se voi myös hiipiä kuin varas salakavalasti elämäämme, siten että yhtäkkiä vain huomaamme sen asettuneen asumaan. Ei-toivottu vieras, mutta siinä se sitten on. Vaatien yhä enemmän huomiotamme.

02.10.2015 –
Henrietta Grönlund

Luottamus on ollut tämän vuoden sana. Se on nostettu keskeiseksi tekijäksi hallitusneuvotteluissa, taloustilanteessa ja yhteiskuntasopimuksessa.

03.06.2015 –
Henrietta Grönlund

Myötätunto on ollut kova juttu HelsinkiMissiossa jo muutaman vuoden. Arkimerkitykseltään tuttu asia avaa vallankumouksellisia näköaloja, kun siihen perehtyy.

Visa mer ›