×
HelsinkiMissio käyttää evästeitä varmistaakseen mahdollisimman hyvän käyttökokemuksen. Jatkamalla sivustomme käyttöä hyväksyt käyttöehdot ja evästeiden käytön. Lue lisää ›
Hyväksy
HelsinkiMissio-blogi

Meillä ei ole varaa jättää apua pyytävää nuorta yksin

Kaisa Tanskanen
17.06.2019

Avun pyytäminen voi hävettää, jopa pelottaa nuorta. Siksi yksikin kokemus torjutuksi tulemisesta
voi olla kohtalokas. On mahdotonta tietää, kuinka moni nuori on lannistunut apua hakiessaan ja
jatkaa yksin selviytymistä.

Ei ole yksi tai kaksi kertaa, kun nuori on vastaanotollani kertonut jännittävänsä avun pyytämistä pahaan oloonsa. Epävarmuuksien, häpeän ja jopa pelon tunteiden mylläkkä on voinut nousta esiin
avun hakemisen äärellä meillä Nuorten kriisipisteellä, erilaisissa terveydenhuollon palveluissa tai nuoren turvautuessa läheisten tukeen.

Epävarmuus näissä tilanteissa on ymmärrettävää. Hädässä ihminen on haavoittuvaisimmillaan, ja sen vuoksi kohtaamisen paikat apua hakiessa ovat äärimmäisen merkityksellisiä. Siksi yksikin
huono kohtaaminen voi olla kohtalokas.

Lukuisat kohtaamiset ovat lopulta sujuneet hyvin. Nuori on alun jännityksen jälkeen saanut tuen, jota on ollut vailla. Monta kertaa olen kuitenkin kuullut, että nuori on kokenut jääneensä yksin. Toisinaan apua on ollut tarjolla vasta pitkän ajan kuluttua tai nuorta on ohjattu hakemaan apua muualta. Liian moni nuori on kokenut, että hänen hätänsä on sivuutettu eikä hän ole tullut kuulluksi.

Pahan olon kanssa sinnitellään yksin liian pitkään

Kun nuori viimein hakee apua henkiseen pahoinvointiinsa, hän on usein pyöritellyt asiaa mielessään jo kauan. Hän on kerännyt rohkeutta, ottanut lukemattomia askelia ja kiivennyt valtavan kynnyksen yli. Mielenterveyteen liittyvät pulmat ovat edelleen niin stigmatisoituneita, että väitän, ettei kukaan pyydä niihin apua, jos ei sitä oikeasti tarvitse.

Oman haasteensa avun hakemiseen tekee myös meillä Suomessa valitettavan korostunut yksin pärjäämisen kulttuuri. Tapaamme usein nuoria, jotka haluaisivat pärjätä yksin, ovat yrittäneet hoitaa omat ongelmansa yksin ja sinnitelleet pahan olonsa kanssa yksin – aivan liian pitkään. Monesti kynnys kertoa pahasta olosta edes parhaalle ystävälle on liian suuri. Yksin sinnitellessä paha olo usein kuitenkin kasvaa entisestään. Lopulta tilanteen korjaamiseen tarvitaan paljon enemmän aikaa ja tukea. On moneen kertaan todettu, että oikeaan aikaan ja mahdollisimman varhain annettu tuki auttaa tehokkaimmin.

Kuinka monta nuorta kadotamme palveluviidakkoon?

Mielenterveyspalveluiden osalta palvelujärjestelmämme on myös melkoinen viidakko. Nuorelle ei ymmärrettävästi ole ollenkaan selvää, mistä apua pitäisi ensimmäiseksi hakea, minkälaisiin palveluihin hän on oikeutettu ja mikä voisi auttaa.

On mahdotonta tietää, kuinka moni nuori on lannistunut apua hakiessaan ja jatkaa yksin selviytymistä. Emme tiedä, kuinka moni on eksynyt ja kadonnut palveluviidakkoon. Varmaa on kuitenkin se, ettei meillä ei ole varaa antaa näiden nuorten pudota palvelujärjestelmän rotkoihin. Meistä jokainen voi tehdä osansa pysähtymällä hetkeksi nuoren hädän äärelle. Paljon on tehtävissä ihan vain sillä, että huomaamme nuoren hädän, otamme sen todesta emmekä vaadi yksin pärjäämistä suurimman haavoittuvuuden hetkellä.

Hädässä ihminen tarvitsee toista ihmistä. Emmehän siis jätä apua hakevaa nuorta yksin.

***

Kirjoittaja on Nuorten kriisipisteellä työskentelevä kriisityöntekijä ja psykologi, joka uskoo inhimillisen
kohtaamisen parantavaan voimaan. Vapaa-ajallaan Kaisa lenkkeilee rennosti ”minä riitän” -hengessä.

Kaisa Tanskanen

kriisityöntekijä

HelsinkiMissio-blogi – Kaikki kirjoitukset

16.08.2019 –
Ursula Hallas

"Yksinäisyys vanhuudessa voi toisinaan tarkoittaa rauhaa, lepoa ja vapautta valita oman mielensä mukaan. Se voi myös olla ahdistavaa ja masentavaa kaipuuta toisen ihmisen seuraan, tyydyttävän vuorovaikutuksen puutetta tai heikkoa itsetuntemusta." – Kotiliesi

17.06.2019 –
Kaisa Tanskanen

Avun pyytäminen voi hävettää, jopa pelottaa nuorta. Siksi yksikin kokemus torjutuksi tulemisesta
voi olla kohtalokas. On mahdotonta tietää, kuinka moni nuori on lannistunut apua hakiessaan ja
jatkaa yksin selviytymistä.

26.04.2019 –
Tuula Colliander

Se on suuri lupaus, joka velvoittaa. Ajattelen, että voimmeko sen ääneen lausua. Onko meistä lunastamaan sitä?

25.04.2019 –
Heidi Rouhiainen

Keskuudessamme elää näkymätön joukko ”salaa syrjäytyneitä” nuoria aikuisia, joiden mieli ei kestä kilpailuyhteiskunnan paineita. He pärjäävät ulkoisesti, mutta ovat henkisesti aivan lopussa.

21.03.2019 –
Emma Lindegren

Tulinko oikeaan paikkaan? Onko kriisini tarpeeksi iso? Entä jos vien jonkun toisen apua kipeämmin tarvitsevan paikan? Pitäisikö olla masentuneempi? Voinko tulla, vaikka jaksan yhä sinnitellä töissä?

13.02.2019 –
Maria Rakkolainen

Työ yksinäisyyden vähentämisen Näkemys-ohjelman parissa on ravistellut sellaisia itsestäänselvinä pidettyjä käsitteitä kuin ystävällisyys ja ystävyys. Miten oikein voisi ystävystyä? Miten ystävyys alkaa?

17.01.2019 –
Heidi Rouhiainen

Täydellisyyden tavoittelu on ansa, johon yhä useammat nuoret aikuiset lankeavat. Milloin itsensä kehittäminen muuttuu pakkomielteiseksi suorittamiseksi?

19.12.2018 –
Tuula Colliander

Jokainen meistä on joskus kokenut olonsa yksinäiseksi, jopa toivonut saavansa olla hetken yksin. Hetkittäinen, vapaaehtoinen yksinolo antaa mahdollisuuden omien ajatusten ja tunteiden käsittelyyn.

14.12.2018 –
Jenny Julkunen

Yksinäisyys on viime aikoina puhuttanut mediassa. Yksinäisyys herättää monenlaisia mielikuvia ja stereotypioita yksin koulunpihalla kiveä potkivasta lapsesta sadan kissan kanssa asustavaan erakkoon. Usein yksinäisyys ei kuitenkaan näy päällepäin.

15.06.2018 –
Maria Rakkolainen

Muistatko sitä lapsena koettua tunnetta vatsapohjassa, kun aamulla silmiä avatessa muistit, että on syntymäpäiväsi tai jouluaatto? Kun nuorena silmäilit välitunnilla ihastustasi? Tai menit huvipuistoon, istuit sen ensimmäiseen laitteeseen ja hymyilit odotukselle, että hui, kohta lähtee ja lujaa!

17.04.2018 –
Maria Rakkolainen

Muistan, kun olin pienenä äitini kanssa kaupan parkkipaikalla ja vanhalla naisella oli mustat vaatteet, hattu ja huntu kasvoillaan. Äitini vastasi uteluuni, että se oli suruhuntu. Merkki siitä, että nainen oli menettänyt läheisensä. Se herätti minussa hämmennystä, mutta myös kunnioitusta.

27.02.2018 –
Jenny Julkunen

Tapasin taannoin ihmisen. Hän pohti – monen meistä tavoin – kysymystä siitä, kuka ja minkälainen hän on. Hän kertoi olleensa lähestulkoon koko elämänsä yksin.

23.11.2017 –
Jenny Julkunen

Satoi vettä, kaatamalla. Työmatkapyöräilijän unelma. Ei auttanut muu kuin sonnustautua kokovartalo-goretexiin ja hypätä reippaasti satulan selkään.

04.10.2017 –
Maria Rakkolainen

Yksinäisyys voi tulla elämään pakottavana kokemuksena lapsuudesta ja nuoruudesta asti. Se voi myös hiipiä kuin varas salakavalasti elämäämme, siten että yhtäkkiä vain huomaamme sen asettuneen asumaan. Ei-toivottu vieras, mutta siinä se sitten on. Vaatien yhä enemmän huomiotamme.

02.10.2015 –
Henrietta Grönlund

Luottamus on ollut tämän vuoden sana. Se on nostettu keskeiseksi tekijäksi hallitusneuvotteluissa, taloustilanteessa ja yhteiskuntasopimuksessa.

03.06.2015 –
Henrietta Grönlund

Myötätunto on ollut kova juttu HelsinkiMissiossa jo muutaman vuoden. Arkimerkitykseltään tuttu asia avaa vallankumouksellisia näköaloja, kun siihen perehtyy.

Näytä lisää ›