×
Vi använder cookies på våra sajter för att ge dig en bättre upplevelse. Med att fortsätta godkänner du detta. Läs mer ›
Acceptera
HelsinkiMissio-blogi

Saneleeko some ihmissuhteitasi?

Jenny Julkunen
20.11.2020

Sydänemoji ei ole yhtä kuin halaus. Voiko some korvata aidon kohtaamisen elämässämme?

Puhelin kilahtaa. Toiveikas uteliaisuus herää: kukahan siellä? Joku kurkottaa digitaalisia käsiään minua kohti ja haluaa luoda välillemme kontaktin, kenties rakentaa yhteyttäkin. Innostus lopahtaa, kun kilahdus onkin urheiluvaatejätti, joka haluaa myydä minulle retkeilyhousuja alehintaan. Tai puolituttu vuosien takaa osallistuu ehkä paikkakuntansa kirpparille. Tai somesivusto haluaa kertoa minulle, millaisia ovat vuoden 2020 koti ja hiustyylit. Toivoni latistuu lopullisesti sosiaalisen median tiedustellessa, haluaisinko tietää syntymäkuukauteni perusteella, mikä hedelmä olisin, jos olisin hedelmä, ja samalla se kertoo kaverini olevan banaani.  

Puhelimeni kilkatuksen ja feedien skrollailun perusteella voisi päätellä, että minulla on sosiaalista elämää. Ja usein luulen niin itsekin, koska tiedän mitä kaverini ja tuttuni puuhaavat. Olen mukana ja osallisena sosiaalisen elämän illuusiossa.

Ystäväni päivitti Facebookiin, ettei käytä somea, ja pahoitteli, jos se vaikuttaa siltä, ettei hän ole kiinnostunut muista. Samalla hän kertoi olevansa tavoitettavissa puhelimitse, jos joku haluaisi pitää yhteyttä ja vaikka jutella kuulumisia. Somen ulkopuolella tapahtuu usein se oikea arki. Arki, josta emme saa kuulla tai nähdä mitään, ellemme kysy. Ovatko ihmishedelmätestit oikeasti syrjäyttämässä aitoa kohtaamista ja yhteydenpitoa?

Olemme kaikki synnynnäisesti sosiaalisia. Halu olla ihmisten kanssa on ohjelmoitu geeneihimme. Se on saattanut meidät yhteen ja luotsannut meidät luolaihmisajoista tähän päivään. Yhteisöllisyyden ja aidon yhteyden haihtuessa pikkuhiljaa nykyelämästämme tilalle on tullut sosiaalinen media. Se on luotu vastaamaan haluumme olla toisten kanssa ja onkin tarjonnut loistavan mahdollisuuden yhteyden luomiseen ja pitämiseen. Mutta. Jostain syystä sosiaalinen media ei olekaan enää vain väline rentoon vastavuoroiseen vuorovaikutuksen freestyletanssiin – siitä on tullut venäläinen balettikoulu, jossa ranteet ja nilkat ojennettuina klikkaillaan, koska niin täytyy tehdä tai olemme ulkona ”kaikesta”. Rennosta rengistä on tullut toistemme kanssa olemista määrittävä jäykkä isäntä.

Empatiaksi muunnetut emojit, kiinnostusta viestivät tykkäilyt tai vuorovaikutukseksi typistetyt kommentit eivät vastaa todelliseen ja syvään tarpeeseemme olla yhteydessä ja kokea merkityksellisyyttä. Aitoa läsnäoloa ja kohtaamista ei voi purkittaa biteiksi ja algoritmeiksi. Emoji ei ole halaus, tykkäys ei ole kiinnostunut katse eikä kommentti ole keskustelua. Sosiaalisen median ei varmasti missään vaiheessa ole ollut tarkoituskaan korvata aitoa kohtaamista, mutta on syytä pohtia, missä määrin niin on päässyt käymään. Ohjaileeko välineeksi luotu some tapaamme olla toistemme kanssa ja toisiamme varten?

Haluan kertoa onnellisen tarinan tosielämästä. Kirjoitin kesällä postauksen lomamatkastani. Paras saamani palaute siitä oli ääniviesti ystävältä ja kysymys:

”Miten siellä reissussa oikeasti meni?”

Jenny Julkunen

yksinäisyystyön asiantuntija

HelsinkiMissio-blogi – Alla inlägg

16.08.2019 –
Ursula Hallas

"Yksinäisyys vanhuudessa voi toisinaan tarkoittaa rauhaa, lepoa ja vapautta valita oman mielensä mukaan. Se voi myös olla ahdistavaa ja masentavaa kaipuuta toisen ihmisen seuraan, tyydyttävän vuorovaikutuksen puutetta tai heikkoa itsetuntemusta." – Kotiliesi

17.06.2019 –
Kaisa Tanskanen

Avun pyytäminen voi hävettää, jopa pelottaa nuorta. Siksi yksikin kokemus torjutuksi tulemisesta
voi olla kohtalokas. On mahdotonta tietää, kuinka moni nuori on lannistunut apua hakiessaan ja
jatkaa yksin selviytymistä.

26.04.2019 –
Tuula Colliander

Se on suuri lupaus, joka velvoittaa. Ajattelen, että voimmeko sen ääneen lausua. Onko meistä lunastamaan sitä?

25.04.2019 –
Heidi Rouhiainen

Keskuudessamme elää näkymätön joukko ”salaa syrjäytyneitä” nuoria aikuisia, joiden mieli ei kestä kilpailuyhteiskunnan paineita. He pärjäävät ulkoisesti, mutta ovat henkisesti aivan lopussa.

21.03.2019 –
Emma Lindegren

Tulinko oikeaan paikkaan? Onko kriisini tarpeeksi iso? Entä jos vien jonkun toisen apua kipeämmin tarvitsevan paikan? Pitäisikö olla masentuneempi? Voinko tulla, vaikka jaksan yhä sinnitellä töissä?

13.02.2019 –
Maria Rakkolainen

Työ yksinäisyyden vähentämisen Näkemys-ohjelman parissa on ravistellut sellaisia itsestäänselvinä pidettyjä käsitteitä kuin ystävällisyys ja ystävyys. Miten oikein voisi ystävystyä? Miten ystävyys alkaa?

17.01.2019 –
Heidi Rouhiainen

Täydellisyyden tavoittelu on ansa, johon yhä useammat nuoret aikuiset lankeavat. Milloin itsensä kehittäminen muuttuu pakkomielteiseksi suorittamiseksi?

19.12.2018 –
Tuula Colliander

Jokainen meistä on joskus kokenut olonsa yksinäiseksi, jopa toivonut saavansa olla hetken yksin. Hetkittäinen, vapaaehtoinen yksinolo antaa mahdollisuuden omien ajatusten ja tunteiden käsittelyyn.

14.12.2018 –
Jenny Julkunen

Yksinäisyys on viime aikoina puhuttanut mediassa. Yksinäisyys herättää monenlaisia mielikuvia ja stereotypioita yksin koulunpihalla kiveä potkivasta lapsesta sadan kissan kanssa asustavaan erakkoon. Usein yksinäisyys ei kuitenkaan näy päällepäin.

15.06.2018 –
Maria Rakkolainen

Muistatko sitä lapsena koettua tunnetta vatsapohjassa, kun aamulla silmiä avatessa muistit, että on syntymäpäiväsi tai jouluaatto? Kun nuorena silmäilit välitunnilla ihastustasi? Tai menit huvipuistoon, istuit sen ensimmäiseen laitteeseen ja hymyilit odotukselle, että hui, kohta lähtee ja lujaa!

17.04.2018 –
Maria Rakkolainen

Muistan, kun olin pienenä äitini kanssa kaupan parkkipaikalla ja vanhalla naisella oli mustat vaatteet, hattu ja huntu kasvoillaan. Äitini vastasi uteluuni, että se oli suruhuntu. Merkki siitä, että nainen oli menettänyt läheisensä. Se herätti minussa hämmennystä, mutta myös kunnioitusta.

27.02.2018 –
Jenny Julkunen

Tapasin taannoin ihmisen. Hän pohti – monen meistä tavoin – kysymystä siitä, kuka ja minkälainen hän on. Hän kertoi olleensa lähestulkoon koko elämänsä yksin.

23.11.2017 –
Jenny Julkunen

Satoi vettä, kaatamalla. Työmatkapyöräilijän unelma. Ei auttanut muu kuin sonnustautua kokovartalo-goretexiin ja hypätä reippaasti satulan selkään.

04.10.2017 –
Maria Rakkolainen

Yksinäisyys voi tulla elämään pakottavana kokemuksena lapsuudesta ja nuoruudesta asti. Se voi myös hiipiä kuin varas salakavalasti elämäämme, siten että yhtäkkiä vain huomaamme sen asettuneen asumaan. Ei-toivottu vieras, mutta siinä se sitten on. Vaatien yhä enemmän huomiotamme.

02.10.2015 –
Henrietta Grönlund

Luottamus on ollut tämän vuoden sana. Se on nostettu keskeiseksi tekijäksi hallitusneuvotteluissa, taloustilanteessa ja yhteiskuntasopimuksessa.

03.06.2015 –
Henrietta Grönlund

Myötätunto on ollut kova juttu HelsinkiMissiossa jo muutaman vuoden. Arkimerkitykseltään tuttu asia avaa vallankumouksellisia näköaloja, kun siihen perehtyy.

Visa mer ›