×
Vi använder cookies på våra sajter för att ge dig en bättre upplevelse. Med att fortsätta godkänner du detta. Läs mer ›
Acceptera
HelsinkiMissio-blogi

Tarvitsemme rohkeutta tunnistaa ja tunnustaa työelämän yksinäisyys

Hanna Koskenkangas
12.05.2021

Elämme ihmishistorian vuorovaikutteisinta aikaa. Nykymaailmassa sosiaaliset taidot, tiimityöskentely ja me-henkeä edistävät työkulttuurit ovat arkipäivää ja heimoutumista parhaimmillaan. Samalla useat meistä tuntevat olonsa yksinäiseksi. Tällä hetkellä Suomessa joka kolmas kärsii yksinäisyydestä. On siis selvää, että yksinäisyyttä koetaan myös työpaikoilla kautta maan.

Yksinäisyys työelämässä ei ole uusi ilmiö, mutta siitä keskusteleminen on uutta. Se on tullut näkyväksi osaksi työelämää viimeistään maailmanlaajuisen koronapandemian myötä, jolloin useat meistä ovat joutuneet sopeutumaan työntekoon yksin kotitoimistolta käsin. Työmatkat ovat poistuneet ja kauan odotettu digivapaus on vihdoin täällä. Työnantajat ovat myös saaneet huokaista helpotuksesta, sillä tutkimusten mukaan työntekijöiden tuottavuus on pysynyt hyvällä tasolla.

Samalla olemme menettäneet jotain merkityksellistä: matalan kynnyksen luonnolliset kohtaamiset työpaikoilla ovat kadonneet. Tästä johtuen yhteisöllisyyden ja yhteenkuuluvuuden lisääminen on noussut kaikkien vastuullisten työnantajien prioriteettilistan kärkeen. Tutkimukset nimittäin osoittavat, että korona-aikana suomalaisten työhyvinvointi on vähentynyt ja yksinäisyyden kokemukset lisääntyneet. Etätyö on myös lisännyt kokemuksia sosiaalisesta ulossulkemisesta, ostrakismista. Se voi olla tahatonta etätyön virtuaalitodellisuuteen liittyvää huolimattomuutta, mutta valitettavan usein myös tahallista.

Yksinäisyyden merkitys kasvaa tulevaisuudessa

Jatkuvalla yksinäisyydellä on vakavia vaikutuksia terveydelle ja hyvinvoinnille. Se voi johtaa masennukseen ja arvottomuuden kokemukseen, mutta se sairastuttaa myös fyysisesti. Immuunipuolustus heikkenee, ja pitkään jatkuessaan yksinäisyys nostaa jopa aivohalvauksen ja sydäninfarktin riskiä. On laskettu, että se on elimistölle yhtä haitallista kuin 15 savuketta päivässä. Työhyvinvoinnin näkökulmasta on selvää, että yksinäisyyden vähentäminen on työnantajien vastuulla, kun haluamme panostaa työntekijöiden työkykyyn ja -terveyteen.

Yksinäisyyden merkitys ja vaikutukset kasvavat tulevaisuudessa. Tähän vaikuttavat useat yleiset kehityskulut, kuten yksinasuvien ja ikääntyvien määrän kasvu, kiihtyvä kaupungistuminen sekä digitalisaation eteneminen. Vastaava trendi on nähtävillä muuallakin päin maailmaa. Korona-aika on lisännyt yksinäisyyttä entisestään, kun ihmisten kohtaamisia on voimakkaasti rajoitettu. Kasvatuspsykologian professori Niina Junttila Turun yliopistosta on kuvaillut tilannetta osuvasti sanomalla, että ”tämä ei ole enää ole vain koronakriisi, vaan yksinäisyys- ja mielenterveyskriisi”.       

Yksinäisyyden vähentäminen on vastuullisuutta

Miten ratkoa tätä kriisiä työyhteisöissä? Työnantajat tarvitsevat tässä poikkeuksellisessa tilanteessa muutosvalmiutta ja kykyä nähdä, että yksinäisyyden vähentämiseen on olemassa keinoja ja ratkaisuja. Nämä ratkaisut on vain saatava työelämän käyttöön, sillä yksinäisyyttä voidaan hillitä tehokkaasti ja siihen liittyvää leimaantumista vähentää.

HelsinkiMission Work to Belong -ohjelma auttaa työnantajia tunnistamaan ja lievittämään työelämän yksinäisyyttä ja sen haitallisia vaikutuksia terveydelle ja hyvinvoinnille. Ohjelman sertifikaatti myönnetään yrityksille, jotka sitoutuvat vähentämään yksinäisyyttä organisaation kaikilla tasoilla. Ohjelma pilotoidaan yhdessä Alkon ja Sanoman kanssa.

Yksinäisyyden vähentäminen työelämässä on yhteinen vastuullisuusasia, jonka äärelle jokaisen työnantajan on syytä pysähtyä. Viimeisen vuoden aikana erityisesti nuorten työntekijöiden hyvinvointi on heikentynyt ja työuupumiset ovat lisääntyneet. Tarvitsemme ripeitä ja kauaskantoisia toimia sellaisen työkulttuurin puolesta, jossa kukaan ei jää yksin.

Onko teidän työyhteisössänne valmiutta tunnistaa ja tunnustaa työelämässä esiintyvä yksinäisyys? Meillä HelsinkiMissiossa työskentelee yksinäisiä. Uskon, että teilläkin.      

 
Tutustu Work to Belong -ohjelmaan

Hanna Koskenkangas

konseptipäällikkö,
Work to Belong -ohjelma

HelsinkiMissio-blogi – Alla inlägg

16.06.2021 –
Heidi Nygård-Michelsson

Palautekulttuuri ja tiedolla johtaminen ovat työelämässä tuttuja termejä. Mutta mitä tapahtuu, kun nämä kaksi yhdistetään? − Syntyy palautetietoinen työkulttuuri, jossa omaa työtä johdetaan palautteeseen pohjautuvalla tiedolla.

19.05.2021 –
Rebecka Forsberg

Om jag hade en önskning hade den nog varit att ingen person någonsin skulle känna sig ensam, att alla alltid skulle känna att de åtminstone har en vän.

12.05.2021 –
Hanna Koskenkangas

Elämme ihmishistorian vuorovaikutteisinta aikaa. Nykymaailmassa sosiaaliset taidot, tiimityöskentely ja me-henkeä edistävät työkulttuurit ovat arkipäivää ja heimoutumista parhaimmillaan. Samalla useat meistä tuntevat olonsa yksinäiseksi.

22.04.2021 –
Tuula Colliander

Elämme poikkeuksellisia aikoja, joiden myötä yksinäisyydestä on tullut kollektiivinen kokemus suomalaisille. Yksinäisyyttä koetaan entistä enemmän myös työpaikoilla.

21.04.2021 –
Tuuli Albekoglu

Toisen ihmisen kohtaaminen myötätunnolla vaatii rohkeutta. Se voi viedä vaikeidenkin tunteiden äärelle. Joskus voi tuntua helpommalta etsiä ratkaisuja kuin todella kuunnella: ”Mikset aloita uutta harrastusta?

18.03.2021 –
Heidi Östling

Nya restriktioner. Igen. Hur länge ska vi klara oss? Jag sitter i min etta som jag arbetat från i snart ett år när jag lyssnar på regeringens informationstillfälle. Jag funderar på de unga som jag träffat över skärmen och som ofta kämpar med känslan av ensamhet.

12.02.2021 –
Maria Lähteenmäki

Pystyssä pysyminen on ihmiselle jotenkin kunniakasta. ”Miten menee?” – ”Hyvin”, voisi yhtä hyvin olla ”Oletko pystyssä” – ”Pystyssä ollaan!” vaikka samalla tuntuisi, että perustus on juoksuhiekkaa ja vain nenänkärki hipoo pintaa.

17.12.2020 –
Hanna Kari

Ihmiselle on tärkeää jakaa tarinansa. Mitä enemmän ikää karttuu, sitä enemmän olisi kerrottavaa. Muistoja, tapahtumia, merkityksellisiä hetkiä. On kuitenkin tavallista, että vanhalla ihmisellä ei ole ketään, kenen kanssa keskustella.

23.11.2020 –
Tuula Colliander

Kriisi ja poikkeusajat synnyttävät myös hyvää. Kun tuttu ja turvallinen arjen poljento muuttuu äkillisesti, on löydettävä nopeasti uusia tapoja toimia.

20.11.2020 –
Jenny Julkunen

Sydänemoji ei ole yhtä kuin halaus. Voiko some korvata aidon kohtaamisen elämässämme?

12.10.2020 –
Essi Kähkönen

”Sieltähän se mun oma enkelini taas tulee”, oli rouvalla tapana huikata, kun hän avasi minulle oven. Halasimme – ja meistä molemmista tuntui, että ystävykset ne tässä taas tapaavat.

17.09.2020 –
Taina Salovuori

Muistatko ensimmäisen erosi? Pysähtyikö arki? Itkitkö iltaisin? Kenen kanssa siitä juttelit ja lohdutettiinko sinua hädän hetkellä? Kertoiko kukaan, miten kriiseistä selvitään, ja että kriisissä kuuluukin reagoida? Jäitkö kokemuksesi kanssa yksin?

20.08.2020 –
Maria Lähteenmäki

Vanheneminen oli pienenä jotain erityisen ihannoitavaa. Sitten tuli päivä, jolloin huomasin, että eivät ne aikuiset niin hirveän onnellisia olekaan. Jopa siinä määrin ei-onnellisia, että sain isältäni suoran elämänneuvon: ”Älä ole liian kiltti. Olen kokeillut, ei se kannata.”

19.05.2020 –
Emma Lindegren

Koronapandemia sysäsi Nuorten kriisipisteen etätyöskentelyyn. Etäkohtaamiset ovat osoittautuneet merkityksellisemmiksi kuin etukäteen olisi osannut ajatellakaan. Tuliko etäkriisityö jäädäkseen?

19.05.2020 –
Carita Peltonen

Sairastuin noin kaksi vuotta sitten vakavaan työuupumukseen. Olin salannut jo pitkään voimien vähenemistä ja pahaa oloani.

05.05.2020 –
Jenny Julkunen

Koko maailma elää parhaillaan hyvin poikkeuksellista aikaa. Yksinäisyys on jokaiselle meistä tuttu ilmiö ja tunne. Se kertoo ennen kaikkea yhteenkuuluvuuden perustarpeestamme.

22.04.2020 –
Tuuli Albekoglu

Sosiaalinen eristäytyminen koettelee meistä useimpia, mutta eroaako poikkeustilan aiheuttama yksinäisyyden kokemus jo pidempään jatkuneesta yksinäisyydestä? Kun poikkeustila päättyy, päättyykö yksinäisyys?

18.03.2020 –
Tiina Widman

Meidän kaikkien elämässä on tapahtunut maaliskuun aikana asioita, jotka jäävät historiankirjoihin.

Koronavirusepidemian tuomat muutokset ja ohjeistukset koskevat jossain määrin meitä kaikkia. Myös työelämää on nyt opeteltava uudella tavalla.

20.02.2020 –
Tuula Colliander

Uuden vuoden jo kiiriessä kohti kevättä on ollut hyvä pysähtyä lukemaan viime vuodelta kerättyä tietoa toiminnastamme. Kuinka paljon hyvää ja tärkeää olemmekaan saaneet yhdessä aikaan!

14.02.2020 –
Jenny Julkunen

Ystävänpäivä lähestyy vaaleanpunaisena, sydämenmuotoisena. Suklaarasiat kauppojen hyllyillä ovat pukeutuneet I Love you -kuoreensa, nallet ja muut söpöt jutut halaavat toisiaan tiukasti laareissaan ja ruusut huikkailevat punaisina, ”muistathan välittää rakkaimmistasi”.

21.01.2020 –
Sophie Holm

Mikä motivoi ihmisiä vapaaehtoistoiminnan pariin? Suomessa tunnetaan vapaaehtoisten motivaattoreita huonosti, mutta niitä olisi syytä selvittää. Tieto hyödyttäisi sekä kansalaistoiminnan ammattilaisia että vapaaehtoisia.

19.12.2019 –
Tuula Colliander

HelsinkiMissiolla on meille kaikille jouluhaaste: ole rohkea ja huomioi yksinäinen ihminen lähelläsi. Haasteella haluamme herättää miettimään suhtautumistamme muihin ihmisiin: Huomaanko vai ohitanko tuntemattoman? Olenko ystävällinen vai välinpitämätön toista kohtaan?

20.11.2019 –
Katriina Kallio

Kaupunkikävely merenrannassa, elokuvailta herkkuineen, tutustuminen läheiseen kuntosaliin. Mahdollisuus kertoa, jos jokin pelottaa, mietityttää tai ahdistaa. Varmuus siitä, että tulee kuulluksi ja nähdyksi. Tätä kaikkea tukihenkilötoimintamme tarjoaa nuorelle.

17.10.2019 –
Maria Lähteenmäki

Yhteiskunnassamme on vahva yksin pärjäämisen eetos, jossa ihmiset jaetaan sankareihin tai luusereihin. Tämä pärjäämisen ihannointi saa voimansa myytistä, jossa sankari pärjää aina loistokkaasti yksin. Yksinäinen sen sijaan on epäonnistuja, elämästä ja ihmisistä syrjäytynyt tai syrjäytetty.

20.09.2019 –
Jenny Julkunen

Suomalaisen sisun ytimestä kuuluu usein tiukka tuhahdus: Kaikki tässä pitää itse hoitaa. Joskus sisun ilmentymäksi muodostuu kiivaan katkera kommentti ei kukaan minuakaan ole auttanut tai ahdasmielinen arvio siitä kuinka avutonta porukkaa, kun ei yksin pärjää

20.09.2019 –
Tuula Colliander

Voittoa tavoittelemattomien järjestöjen yhteistyö voittoa tavoittelevien yritysten kanssa herättää kysymyksiä.

16.08.2019 –
Kaisa Tuuteri

Lapsiperheen arki tuntuu välillä räpiköinniltä kiireen ja vaatimusten ristiaallokossa. Miten tästä elämänvaiheesta ehtisi nauttiakin? Perhetoiminnan vapaaehtoisen tehtävä on auttaa pysähtymään. 

16.08.2019 –
Ursula Hallas

"Yksinäisyys vanhuudessa voi toisinaan tarkoittaa rauhaa, lepoa ja vapautta valita oman mielensä mukaan. Se voi myös olla ahdistavaa ja masentavaa kaipuuta toisen ihmisen seuraan, tyydyttävän vuorovaikutuksen puutetta tai heikkoa itsetuntemusta." – Kotiliesi

17.06.2019 –
Kaisa Tanskanen

Avun pyytäminen voi hävettää, jopa pelottaa nuorta. Siksi yksikin kokemus torjutuksi tulemisesta
voi olla kohtalokas. On mahdotonta tietää, kuinka moni nuori on lannistunut apua hakiessaan ja
jatkaa yksin selviytymistä.

26.04.2019 –
Tuula Colliander

Se on suuri lupaus, joka velvoittaa. Ajattelen, että voimmeko sen ääneen lausua. Onko meistä lunastamaan sitä?

Visa mer ›