Yksinäisyys

LAURA PÖRSTI

Lukuaika:

3min

15.6.2018

429 kilometriä yksinäisyyttä vastaan

Yritysvalmentaja Tommi Sulander pani kroppansa likoon yksinäisten puolesta.

Kuvittele juoksevasi 429 kilometriä vuorilla, reitillä, joka on välillä kymmeniä kilometrejä pelkkää erämaata. Kuvittele tekeväsi se kuudessa päivässä, yksin.

Kuvittele vielä, että toisena juoksupäivänä jalkapöytäsi alkaa huutaa kivusta, ja että viidennen päivän aamuna sääresi ovat tulipunaiset ja turvonneet.

Miten toimit?

Tommi Sulander otti särkylääkettä ja juoksi. Reitti oli Englannista Skotlantiin ulottuva The Pennine Way, aika toukokuun puoliväli.

Sulander uskoo päässeensä maaliin osittain yksinäisten ansiosta. Tämä vaatii vähän perusteluja.

HYVÄ TARKOITUS MOTIVOI

Viime vuoden lopulla Tommi Sulander oli työnsä kautta – hän on yritysvalmentaja – tekemisissä HelsinkiMission kanssa ja sai idean. Hän voisi kerätä rahaa yksinäisyyden vastaiseen taisteluun juoksuharrastuksellaan.

– Yksinäisyys on vakava juttu, joka tappaa yleisemmin kuin ylipaino. Ongelman laajuutta ei moni kuitenkaan tajua. Halusin herättää ihmisiä ajattelemaan asiaa, Sulander sanoo.

Brittifanina häntä oli kutkuttanut päästä juoksemaan juuri The Pennine Way, jota pidetään yhtenä Ison-Britannian vaativimmista vaellusreiteistä.

Sulander päätti toimia symbolisesti yksinäisyyttä vastaan juoksemalla sen yksin, ilman huoltojoukkoja. Hän haastoi yrityksiä ja yksityishenkilöitä seuraamaan matkaansa somessa ja lahjoittamaan digilippaan kautta HelsinkiMission yksinäisyyden vastaiseen työhön.

– Hyvä tarkoitus motivoi juoksemaan loppuun asti, vaikka toiseksi viimeisenä iltana en pystynyt edes kunnolla kävelemään kauppaan, Sulander toteaa.
Hän oli maalissa tavoiteajassaan, kuudessa päivässä, ja keräsi juoksullaan 2603 euroa.

KOHTAAMISIA SISIMMÄN KANSSA

Tommi Sulanderin harrastuksessa yhdistyvät ultrajuoksu, jossa juostaan yli maratonin mittaisia matkoja, ja vuorijuoksu, jossa korkeusvaihtelut ovat suuria. Sulander harrastaa tällaista erikoisuutta elämänfilosofisista syistä.

– Haluan ylittää omia vuoriani. Pitkää matkaa juostessa vietän aikaa itseni kanssa ja altistun kivulle, mikä nostaa tavaraa alitajunnasta ja panee kosketuksiin omien tunteiden kanssa.

Esimerkki: The Pennine Waylla Sulander herkistyi monta kertaa päivässä, mikä ei ole arkielämässä hänelle tavallista.

– Siellä minulla alkoi kyyneleet valua, kun näin karitsan menevän emänsä viereen. On mielenkiintoista nähdä, millaisiin asioihin reagoi, kun arki ei ole suojana.

Sulander yöpyi reissullaan majataloissa ja aterioi pubeissa, mutta juomaa ja ruokaa piti myös kantaa, sillä välillä reitillä oli 40 kilometriä erämaata. Silloin seuralaisina saattoi olla villivuohia – tai sonneja.

– Sonneja vähän jännitin etukäteen. Reitillä on lähes 300 porttia, joten aika monta laidunta piti ylittää. Sonnit kuitenkin tyytyivät vain mulkoilemaan minua.

Tärkeä matkakumppani oli gps-laite, joka jätti puolen tunnin välein juoksijasta jälkipisteen. Näin kotona odottaneiden vaimon ja kahden pojan ei tarvinnut liiaksi huolehtia.

Tommi Sulander haluaa juoksemalla näyttää, että ihminen pystyy ylittämään omat vuorensa. ”Kun voimat tuntuvat olevan aivan loppu, reserviä on kummasti vielä jäljellä.”

ENSIMMÄINEN MUTTEI VIIMEINEN

Tommi Sulander suunnitteli juoksunsa tarkkaan, mutta yllätyksiäkin tuli. Osa kartalla tasaisilta ja kevyiltä näyttäneistä osuuksista paljastui todellisuudessa soiksi. Myös kivut olivat odotettua intensiivisempiä.

– En osannut kuvitella, miten paljon näin monen päivän urakka kertaa rasitusta. Kiinnostavaa oli huomata, että jalkapöydän kivut unohtuivat, kun tilalle tulivat vielä kovemmat säärikivut, Sulander pohtii.

Reitiltä poikkeamisten takia, kivuista huolimatta, matkaa kertyi aiottua enemmän: 443 kilometriä.

Juostessaan hän ehti jo päättää, että tämä jää hänen ensimmäiseksi ja viimeiseksi näin pitkäksi vuorijuoksukseen. Päätös piti noin viikon verran. Sitten Sulander huomasi laittaneensa hakemuksen The Spine Raceen. Se on kisa, jossa The Pennine Way juostaan ääriolosuhteissa tammikuussa, eikä ketä tahansa päästetä mukaan.

– Hiukan tuli pala kurkkuun, kun näin sähköpostissa otsikon ”The Spine Race – accepted”. Olen siis lähdössä tammikuussa uudelleen.

Talvijuoksun hyväntekeväisyyspuolta Sulander ei vielä ole päättänyt. Ideoita toki muhii.

– Uskon, että tällaisten tempausten kautta tärkeille asioille voi saada hyvin näkyvyyttä. Samalla tietenkin brändään itseäni mielekkäällä tavalla, yrittäjä toteaa.

LAURA PÖRSTI

15.6.2018