Nuoret

LEA TAIVALSAARI

Lukuaika:

2min

6.6.2018

Ei mitään hätää, lupaa tukihenkilö!

– Kannustan puhumaan, kun nuoren päässä pyörii miljoona juttua, tukihenkilö Lauri Eerola kuvaa.

Lauri Eerola huomasi Facebookista infoa HelsinkiMission nuorten tukihenkilötoiminnasta.

– Sä olisit tosi hyvä siihen, avovaimo rohkaisi.

Ihan uudesta jutusta ei ollut kysymys. Hän oli jo ollut nuoren aikuiskaverina lähipiirissä.

Näin hän haki HelsinkiMission tukihenkilökoulutukseen. Kun sitten tuli soitto, jossa kysyttiin, ryhtyisikö hän 15-vuotiaan tytön tukihenkilöksi, piti miettiä vuorokausi.

– Miksei tyttö siinä missä poikakin!

Nyt Lauri ja Jonna ovat tehneet matkaa puolitoista vuotta. He tapaavat viikoittain, pelaavat jalkapalloa ja keilaavat, käyvät uimassa ja elokuvissa, ajelevat hampurilaiselle naapurikaupunkiin. Ja puhuvat kaikesta maan ja taivaan välillä.

– Olen kaveri tai rento isoveli. Kuuntelen, mikä stressaa tai masentaa. Asioita kelataan pohjamutia myöten. Jonna sanoo luottavansa minuun.

Jonnalla on lapsena diagnosoitu ADHD, tarkkaavuus- ja yliaktiivisuushäiriö.

Peruskoulu on loppusuoralla. Hän opiskelee pienryhmässä, koulupäivät ovat tavallista lyhempiä.

Haluja olisi ammattikouluun opiskelemaan lähihoitajaksi ja erikoistua myöhemmin mielenterveys- ja päihdetyöhön.

Tukihenkilö puolestaan on saanut tietoa ADHD:sta kurssilla ja hankkinut muutakin lisäkoulutusta. Olennainen apu on säännöllinen työnohjaus ja puolivuotistapaamiset HelsinkiMission tukihenkilötoiminnan koordinaattorien kanssa.

OMAT JA MUIDEN HUOLET PAINAVAT

Ennen tukisuhteen alkamista Jonnan elämässä oli vauhtia ja vuoristorataa. Kun pinna on lyhyt, stressi väijyy. Päässä pyörii yhtä aikaa liian paljon asioita. Myös ystävien huolet hän imuroi mukaansa.

Teinin taakkaa lisäsi kiusaaminen, koulussa haukuttiin läskiksi. Hän oli viikkoja karkuteillä.

– Osa on menneen talven lumia, Lauri kuittaa rauhallisesti.

Tukihenkilönä hän näkee jo arjen jäsentymistä, edistysaskelia nuorensa polulla.

– Sen huomaa Jonnan kasvoista, kun tavataan. Hän on aurinkoinen. Herkkä, ottaa asiat joskus liian henkilökohtaisesti, mutta on pohjimmiltaan määrätietoinen ja avulias.

– Jonna sanoo voivansa puhua kanssani vaikeimmistakin asioista. Hän vakuuttaa saaneensa apua ratkaisujensa tekoon.

– Nuori voi ulkopuolisen tuen avulla löytää kadoksissa olleen suunnan elämäänsä, nuoren tukihenkilönä toimiva Lauri uskoo.

Ilon aiheita on myös koulun vastaantulo, kun opinnoissa taannoin takkusi.

Viime kesänä Jonnalta löydettiin autoimmuunisairaus, jolloin sukellettiin taas syviin vesiin. Rakas jalkapallokin piti keskeyttää muutamaksi kuukaudeksi.

Sisukkaasti hän laati lääkärille pitkän listan kysymyksiä, koska halusi tietää kaiken mahdollisen sairaudesta, hoidosta ja siitä, miten se vaikuttaa elämään.

Lauri lohdutti Jonnaa kertomalla omasta selkärankareumastaan, joka oli urheilevalle teinille märkä rätti päin kasvoja. Tauti pysyy kurissa lääkkein.

– Sanoin Jonnalle, että kun jotakin puuttuu, pitää etsiä tilalle korvaavia juttuja.

VILLI NUORUUS JA HÖLMÖILYT

Lauria hymyilyttää, kun sivutaan hänen omaa nuoruuttaan.

– Ei se aina ihan nätisti mennyt. Veimme kavereiden kanssa osia vieraista polkupyöristä. Ajelimme luvatta autoilla, kun haimme huomiota ja jännitystä.

Äiti suuttui. Pojan kysyessä, miksi sä huudat, äiti vastasi: Niin kauan kuin huudan, tiedät, että rakastan sinua.

Hän näkee, että omien hölmöilyjen arvet ovat olleet jopa hyödyksi tukihenkilötyössä.

Miksi kannattaa lähteä nuoren tukihenkilöksi?

– Jos haluaa jakaa jotain pientä hyvää, on hyvä syy lähteä. Tämä homma ei vaadi minulta liikaa. Näihin talkoisiin tarvitaan monenlaisia ihmisiä, myös minua.

Lauri uskoo oman elämänkatsomuksensa avartuneen kuluneina kuukausina.

– Näen nuoret uudessa valossa ja ymmärrän heitä entistä enemmän. Tiedot ja taidot ovat karttuneet. Olen oppinut lisää myös itsestäni.

Auta meitä auttamaan nuoria eteenpäin elämässä. Lahjoita jo tänään.

LEA TAIVALSAARI

6.6.2018