×
Vi använder cookies på våra sajter för att ge dig en bättre upplevelse. Med att fortsätta godkänner du detta. Läs mer ›
Acceptera

HelsinkiMission joulukampanja: Maailma tarvitsee myötätuntoa

Yksinäisyyttä vastaan taistelevan HelsinkiMission joulukampanja muistuttaa myötätunnon merkityksestä. Myötätunto on lääke yksinäisyyttä vastaan.

Kampanjan viesti on ”Maailma tarvitsee lisää myötätuntoa” ja ”Myötätunto on valinta”. Kampanja näkyy ja kuuluu ulkomedioissa, radiossa sekä verkossa ja sosiaalisessa mediassa joulukuun ajan. Helsingin katukuvassa se näkyy ulkomainostauluissa 5.–11.12.

Uusi hätkähdyttävä joululaulu, Tuli joulu ilotaloon

Kampanjaan kuuluu myös uudenlainen joululaulu. Tuli joulu ilotaloon -kappaleen esittää nuori laulaja ja lauluntekijä Elias Kaskinen. Sen on säveltänyt Jarkko Meretniemi ja sovittanut Leri Leskinen. Lilli Loiri-Seppä on tehnyt kappaleen sanoituksen.

– Maailma missä elämme äärimmäistyy. Tuntuu, että ihmisten välille kaivetaan koko ajan syvempää kuilua. Monesti oikea biisi, oikeaan aikaan voi olla kuin hyvä ystävä, että hei, ehkä mä en olekaan yksin näiden ajatusteni kanssa, Elias Kaskinen kertoo.

Tuli joulu ilotaloon -kappale soi radiossa ja sen voi kuunnella myös HelsinkiMission kampanjasivulla  www.helsinkimissio.fi/lahjoita.  Musiikkivideon voi katsoa YouTubesta, ja se näkyy myös kaupungilla. Video pyörii Narinkkatorilla Kampin kauppakeskuksen suurnäytöllä. Uutta teknologiaa on hyödynnetty mm. kauppakeskuksen sisällä sijaitsevassa digitaalisessa mainostaulussa, jossa kappale lähtee soimaan ohikulkijoiden kävellessä mainostaulun lähellä.

Lisäksi kampanja näkyy Helsingissä 200 julistetaulun ja yli kolmenkymmenen digitaalisen mainosnäytön voimin.

Myötätunnolla yksinäisyyttä vastaan

–Kutsumme kampanjalla kaupunkilaiset mukaan taisteluun yksinäisyyttä ja syrjäytymistä vastaan. Myötätuntohan on valinta  –  ei vain tunne. Jokainen voi päättää suhtautua myötätuntoisesti kanssaihmisiin, sanoo toiminnanjohtaja Olli Valtonen .

Kampanjalla keräämme myös lahjoituksia yksinäisyyden vastaiseen työhömme: vanhusten, nuorten ja lapsiperheiden auttamiseen.

Lahjoitetut varat käytetään HelsinkiMission tukihenkilöiden ja muiden vapaaehtoisten rekrytointiin ja kouluttamiseen yksinäisten seuraksi sekä ammattiavun toteuttamiseen.

Mainoskampanjan suunnittelusta ja toteutuksesta vastaavat Mainostoimisto Folk Finland, Valve ja  Clear Channel Suomi. Kampanjan suunnittelu ja toteutus on saatu lahjoituksina.

Lisätiedot:
Viestintäpäällikkö Kristiina Backberg, 044 733 1544, kristiina.backberg@helsinkimissio.fi

Elias Kaskisen haastattelupyynnöt Warner Music Finland, Heli Puhakka, Heli.puhakka@warnermusic.com