×
Vi använder cookies på våra sajter för att ge dig en bättre upplevelse. Med att fortsätta godkänner du detta. Läs mer ›
Acceptera

Sammon joululahjoitus 10 000 euroa HelsinkiMissiolle

Sampo Oyj antaa joululahjoituksensa tänä vuonna lapsiperheiden tukemiseen tähtäävään HelsinkiMission äiti- ja isämentoritoimintaan. Lahjoituksen suuruus on 10 000 euroa.

- Olemme iloisia, että yritykset yhä enenevissä määrin osallistuvat taisteluumme yksinäisyyttä vastaan, sanoo HelsinkiMission toiminnanjohtaja Olli Valtonen.

HelsinkiMissio pyrkii ennaltaehkäisemään syrjäytymistä tarjoamalla apua tarvitseville pienten lasten äideille ja isille mentorin. Mentorit ovat järjestön kouluttamia vapaaehtoistyöntekijöitä. Mentoritoimintaa järjestetään Helsingissä ja Espoossa.

- Tukemalla yksinäistä äitiä tai isää voidaan jo varhaisessa vaiheessa ennaltaehkäistä lasten mahdollista syrjäytymistä. HelsinkiMissio tekee erittäin tärkeää työtä, sanoo Sammon sijoittajasuhteista ja konserniviestinnästä vastaava johtaja Jarmo Salonen.

Sampo Oyj on perinteisesti lahjoittanut joulutervehdyksiin varatun summan hyväntekeväisyyteen tukeakseen yleishyödyllistä toimintaa.