×
Vi använder cookies på våra sajter för att ge dig en bättre upplevelse. Med att fortsätta godkänner du detta. Läs mer ›
Acceptera

Ystävien tapaaminen ehkäisee masennusta

Ystäviä kannattaa tavata kasvotusten, vaikka kuulumiset saisi vaihdettua sosiaalisessa mediassa tai puhelimessakin. Kohtaamiset nimittäin torjuvat tehokkaasti masennusta.

Tähän tulokseen tultiin yhdysvaltalaisessa tutkimuksessa jossa selvitettiin 11 000 ihmisen sosiaalista elämää ja masentuneisuutta kahden vuoden ajan. Tutkittavat olivat iältään yli 50-vuotiaita.

Yksinäisyys sairastuttaa ja tappaa

Tuhansilla ihmisillä ei ole kuitenkaan ainuttakaan ihmistä, jota voisi tavata. Yli 400 000 ihmistä Suomessa kärsii yksinäisyydestä. Yksinäisyys tappaa ja masentaa. Esimerkiksi lasten ja nuorten yksinäisyyttä tutkineen Niina Junttilan mukaan pitkään jatkunut yksinäisyys on masennuksen vakava riskitekijä.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen mukaan masennukseen sairastuu 20 prosenttia väestöstä jossain vaiheessa elämäänsä. Yleisimpiä masennusjaksot ovat nuorilla ja ne vähenevät iän myötä. Nuorista aikuisista jopa 18 prosenttia on sairastanut masennuksen. Arviolta 37 000 suomalaista on eläkkeellä masennuksen vuoksi.

HelsinkiMissio taistelee yksinäisyyttä vastaan 365 päivänä vuodessa

HelsinkiMissio taistelee yksinäisyyttä vastaan yli 700 vapaaehtoisen ja lähes 100 ammattilaisen avulla.

− HelsinkiMission asiakasmäärät ovat jatkaneet kasvuaan, apua ja tukea tarvitsevat niin vanhukset, nuoret kuin lapsiperheetkin, kansalaistoiminnan johtaja Henrietta Grönlund kertoo.

− Vuonna 2015 yksinäisiä vanhuksia auttavat keikkavapaaehtoiset tekivät yli 1000 auttamiskeikkaa, Nuorten kriisipisteessä ja Krisjouren för Ungassa kriisityöntekijät tapasivat suomen- ja ruotsinkielisiä nuoria yli 4000 kertaa.

Ilahduta naapuria tai sukulaista ystävänpäivänä

Grönlundin mukaan yksinäisyys on ongelma, jonka poistamiseen jokainen meistä voi vaikuttaa.

− Ystävänpäivänä on luonteva tilaisuus aloittaa pienten ystävällisten tekojen tekeminen. Tee ystävänpäivän viikonloppuna terveysteko itselle ja jollekulle toiselle: kutsu naapuri tai sukulainen kahville tai kävelylenkille, jutustele ihmisten kanssa kaupassa tai bussipysäkillä tai kiitä vaikka bussinkuljettajaa kyydistä, Grönlund kannustaa.

− Jo yksikin pieni teko tuottaa iloa, poistaa yksinäisyyttä ja ehkäisee masennusta. Ja samalla huomaat, että voit itsekin paremmin.

Lisätiedot:

Kansalaistoiminnan johtaja Henrietta Grönlund, 045 872 1870, henrietta.gronlund@helsinkimissio.fi

Viestintäpäällikkö Kristiina Backberg, 044 733 1544, kristiina.backberg@helsinkimissio.fi

Lähteet:

Does Mode of Contact with Different Types of Social Relationships Predict Depression Among Older Adults? Evidence from a Nationally Representative Survey, include: Teo; HwaJung Choi, Ph.D.; Sarah B. Andrea, M.P.H.; Marcia Valenstein, M.D., M.S.; Jason T. Newsom, Ph.D.; Steven K. Dobscha, M.D., OHSU; Kara Zivin, Ph.D.

EurekAlert! http://www.eurekalert.org/pub_releases/2015-10/ohs-fsm092815.php

Junttila, Niina: Kavereita nolla, Tammi 2015

Kansallinen mielenterveys- ja päihdesuunnitelma 2015
Mielenterveys- ja päihdeongelmien varhainen tunnistaminen THL 2009
Terveys 2011 -tutkimus